Dinner Buried at Dawn

Near a small lake ringed with steam, Polly found a row of large pots standing beside deep holes cut into the bare, blackened ground. A cook in a heavy apron worked down the line, lowering a sealed pot into each hole with a rope, and Polly settled on a nearby rail to watch, curious what could possibly be worth cooking in a hole in the ground.

Pienen, höyryn ympäröimän järven lähellä Polly löysi rivin suuria patoja seisomassa syvien kuoppien vierellä, jotka oli kaivettu paljaaseen, mustuneeseen maahan. Paksuun esiliinaan pukeutunut kokki eteni rivissä eteenpäin laskien köydellä sinetöidyn padan kuhunkin kuoppaan, ja Polly asettui läheiselle kaiteelle katsomaan, uteliaana siitä, mitä ihmettä kannattaisi kypsentää maakuopassa.

Each pot held layers of meat, sausage, cabbage, and root vegetables, sealed tight and lowered into earth heated from below to roughly the temperature of boiling water. No flame touches any of it. The heat comes entirely from the volcano beneath the whole valley, rising up through cracks that were dug out and marked with stone rings generations ago, long before anyone measured the temperature scientifically.

Jokaisessa padassa oli kerroksittain lihaa, makkaraa, kaalia ja juureksia, tiiviisti suljettuina ja laskettuina maahan, jota lämmitetään alhaalta suunnilleen kiehuvan veden lämpötilaan. Yksikään liekki ei kosketa niitä. Kuumuus tulee kokonaan koko laakson alla lepäävästä tulivuoresta ja nousee halkeamista, jotka kaivettiin auki ja merkittiin kivirenkain sukupolvia sitten, kauan ennen kuin kukaan mittasi lämpötilaa tieteellisesti.

The cook explained, more with gestures than words, that the pots go in early and stay buried for six or seven hours while everyone goes off to visit the lake, the gardens, or the town, coming back only when it is time to dig dinner up again. It is, he seemed to say, the easiest meal on the island to start and by far the strangest kitchen to cook it in.

Kokki selitti, enemmän elein kuin sanoin, että padat menevät kuoppiin aikaisin ja pysyvät maassa kuusi tai seitsemän tuntia, sillä aikaa kun kaikki lähtevät katsomaan järveä, puutarhoja tai kylää ja palaavat vasta kun on aika kaivaa illallinen esiin. Se on, hän tuntui sanovan, saaren helpoin ateria aloittaa ja ylivoimaisesti oudoin keittiö sen valmistamiseen.

When the first pot came up, steam poured out of it in a thick cloud, and the smell of slow-cooked meat and cabbage drifted across the whole clearing. Polly did not stay for the meal itself, but she watched the cook carry it away proudly, as if he, and not the mountain, had done all the work.

Kun ensimmäinen pata nousi ylös, siitä purkautui höyryä paksuna pilvenä, ja hitaasti kypsyneen lihan ja kaalin tuoksu levisi koko aukiolle. Polly ei jäänyt itse aterialle, mutta hän katseli kokin kantavan sen pois ylpeänä, aivan kuin hän, eikä vuori, olisi tehnyt kaiken työn.