The Ninety-Day Grain

The bar in Kirkwall had five tables and a fire, and the door opened straight onto a street of grey stone with the cathedral at the top of it. Polly took the table nearest the heat, because after a day on the water there is no other table. "Can I see the menu?" she asked, and got a card with fewer things on it than she expected and more of them local.

Kirkwallin baarissa oli viisi pöytää ja takka, ja ovi avautui suoraan harmaakiviselle kadulle, jonka yläpäässä on katedraali. Polly otti lämmintä lähimmän pöydän, sillä merellä vietetyn päivän jälkeen muuta pöytää ei ole. "Saisinko ruokalistan?" hän kysyi ja sai kortin, jossa oli vähemmän asioita kuin hän odotti ja useampi niistä paikallinen.

"Could you recommend a good dish?" The owner was a heron, which is a bird built for standing behind a counter, and she recommended the bannock without hesitation. Bere is a barley they have grown here for centuries, a six-row grain sometimes called the ninety-day barley because it ripens fast enough to finish inside a northern summer. Milled into beremeal it makes a flat, dark bannock that tastes of the field it came out of.

"Voisitteko suositella hyvää ruokaa?" Omistaja oli haikara, lintu joka on rakennettu seisomaan tiskin takana, ja hän suositteli bannockia epäröimättä. Bere on ohra, jota täällä on viljelty vuosisatoja, kuusitahoinen vilja jota kutsutaan joskus yhdeksänkymmenen päivän ohraksi, koska se tuleentuu tarpeeksi nopeasti mahtuakseen pohjoiseen kesään. Jauhettuna siitä syntyy litteä, tumma bannock, joka maistuu pellolta jolta se tuli.

"Do you have vegetarian options?" Polly asked, and the heron pointed back at the same line on the card. Bannock, butter, and crowdie, the soft fresh cheese the farms have always made. The same grain has a second life across town at the distillery under the tower, working since seventeen ninety-eight, where the whole street smells of warm malt on the right morning.

"Onko teillä kasvisvaihtoehtoja?" Polly kysyi, ja haikara osoitti takaisin samaa riviä kortilla. Bannock, voi ja crowdie, se pehmeä tuorejuusto jota tilat ovat aina tehneet. Samalla viljalla on toinen elämä kaupungin toisella laidalla, tornin alla olevassa tislaamossa, joka on toiminut vuodesta tuhat seitsemänsataayhdeksänkymmentäkahdeksan ja jonka takia koko katu tuoksuu oikeana aamuna lämpimältä maltaalta.

"Can we get the bill, please?" Polly said when the plate was empty, and the heron took her time bringing it, which is a compliment. Outside, the wind had dropped to the level the islands consider still. Polly walked up the grey street past the red sandstone of the cathedral with the taste of a hard climate on the roof of her mouth.

"Saisimmeko laskun, kiitos?" Polly sanoi, kun lautanen oli tyhjä, ja haikara toi sen rauhassa, mikä on kohteliaisuus. Ulkona tuuli oli laskenut siihen, mitä saaret pitävät tyynenä. Polly käveli ylös harmaata katua katedraalin punaisen hiekkakiven ohi, ankaran ilmaston maku kitalaessaan.