The River That Circles the Town

Every castle needs a moat, and Albarracín grew its own. The river Guadalaviar swings around the great rock in a horseshoe, so the town sits almost entirely inside a loop of moving water. Today Polly declares a slow day and goes down to meet the river properly, the way one should meet anything that has been doing its job for this long.

Jokainen linna tarvitsee vallihaudan, ja Albarracín kasvatti omansa. Guadalaviar-joki kaartaa suuren kallion ympäri hevosenkengän muotoon, niin että kaupunki istuu melkein kokonaan virtaavan veden silmukassa. Tänään Polly julistaa hitaan päivän ja menee alas tervehtimään jokea kunnolla, niin kuin kuuluu tervehtiä mitä tahansa, joka on tehnyt työtään rauhassa näin kauan.

Down in the gorge the air is cool and green. Poplars and willows lean over the current, dragonflies stitch blue lines above the shallows, and the water works at the rock the way it has for ages, patiently, without any particular deadline. Polly walks the riverside path slowly, the way Berta taught her, letting the town lose her kindly.

Alhaalla rotkossa ilma on viileää ja vihreää. Poppelit ja pajut nojaavat virran ylle, sudenkorennot ompelevat sinisiä viivoja matalikkojen yllä, ja vesi muokkaa kalliota niin kuin on muokannut aikojen alusta, kärsivällisesti, ilman erityistä määräaikaa. Polly kävelee rantapolkua hitaasti, niin kuin Berta opetti, ja antaa kaupungin eksyttää itsensä ystävällisesti.

She spends the afternoon being useless in the best possible way. She watches water striders dimple the surface. She listens to the river change its accent at every bend, gravel here, deep stone there. High above, between two walls of rock, the pink houses peer down over their balconies as if checking that the moat is still on duty.

Hän viettää iltapäivän olemalla hyödytön parhaalla mahdollisella tavalla. Hän katselee, kuinka vesimittarit tekevät pieniä renkaita pintaan. Hän kuuntelee, kuinka joki vaihtaa ääntään joka mutkassa, täällä soraa, tuolla syvää kiveä. Korkealla kahden kallioseinän välissä vaaleanpunaiset talot kurkistavat alas parvekkeidensa yli, ikään kuin tarkistaakseen, että vallihauta on yhä vartiossa.

At dusk a fox comes down to drink at the far bank. For a moment the two of them regard each other over the moving water, bird and fox, neither in any hurry. Then the fox melts back into the shadows and Polly climbs the darkening lanes home, smelling of river and entirely satisfied with a day in which nothing important happened.

Hämärässä kettu tulee juomaan vastarannalle. Hetken ajan he katsovat toisiaan liikkuvan veden yli, lintu ja kettu, kumpikaan ei kiirehdi minnekään. Sitten kettu sulaa takaisin varjoihin, ja Polly kipuaa pimeneviä kujia kotiin, joelta tuoksuen ja täysin tyytyväisenä päivään, jona ei tapahtunut mitään tärkeää.