Paimen portilla

Polly on jalkeilla ennen aurinkoa, sillä Berta on luvannut hänelle näytöksen. He odottavat muurilla vanhan portin yläpuolella, kun taivas vaihtuu musteesta helmenharmaaseen. Sitten Polly kuulee sen ennen kuin näkee, pienten kellojen virran, ja kulman takaa ilmestyy lammaskatras, joka valuu kapeasta portista kuin kannusta kaadettu villa.

Katraan perässä kävelee paimen puinen sauva kädessään ja olkihattu päässään, yhtä kiireetön kuin vuoret itse. Hänen rinnallaan astelee valtava valkoinen mastiffi, jolla on ystävälliset, vakavat silmät ja haukku, jonka se säästää erityisiin tilaisuuksiin. Lampaat tuntevat reitin paremmin kuin kukaan. Ne ovat kulkeneet näitä kujia aamunkoitteessa kauan ennen kuin kukaan keksi valokuvata niitä.

Polly lentää alas ja kysyy kohteliaasti, saako hän tulla mukaan. Mastiffi harkitsee häntä niin kuin vuori harkitsee lumihiutaletta ja nyökkää sitten aivan hiukan. Niin Polly ratsastaa aamulla rinteitä ylös heidän kanssaan, viimeisten talojen ohi, muurin pitkän varjon ohi, sinne missä ruoho pitää yhä vihreytensä korkeilla niityillä rotkon yläpuolella.

He viettävät päivän siellä ylhäällä, lampaat repivät ruohoa, mastiffi torkkuu toinen silmä auki, kellot soittavat laiskaa musiikkiaan. Kun helle pehmenee iltaa kohti, koko kulkue kääntyy kotiin, ja Polly ratsastaa takaisin kaupunkiin johtajauuhen villaisella selällä ja tuntee itsensä yhden erinomaisen puolituntisen ajan katraan jäseneksi.