Berta ja nojaavat talot

Aamulla Polly tapaa kivinäädän syöksytorvella. Hänen nimensä on Berta. Hän on asunut kaupungin muurien sisällä monta vuotta. Hän tarjoutuu näyttämään Pollylle kaupungin. Näädän kierros käyttää oikoteitä, hän sanoo. Polly pitää oikoteistä hyvin paljon.

Albarracínin kadut eivät ole koskaan suoria. Ne nousevat portaita ja kulkevat pienten holvikaarien ali. Puiset parvekkeet katujen yllä melkein koskettavat toisiaan. Naapurit voisivat antaa sokerikupin parvekkeelta toiselle. Kaikki seinät ovat pehmeän vaaleanpunaisia.

Eräässä kulmassa Berta pysähtyy ja osoittaa ylös tassullaan. Siinä seisoo hyvin outo talo. Se on kapea alhaalta ja leveä ylhäältä. Mikään siinä ei ole suoraa. Sen nimi on la Julianeta, ja se on kuuluisa koko Espanjassa. Se on nojannut näin satoja vuosia.

He lopettavat kierroksen katolla ja jakavat viikunan. Polly kysyy, miten ihmiset löytävät tien näillä kaduilla. Berta hymyilee. Tietä ei löydetä, hän sanoo. Täällä eksytään ystävällisellä tavalla, ja sitten ollaan kotona.