Ritari ja peura

Tuuli heräsi ensimmäisenä neljäntenä päivänä. Ylhäällä Sítiossa, kalliolla kohoavassa kylässä, se pyyhkäisi yli laajan kiviaukion ja työnsi laskeutuvia lokkeja kyljelleen. Polly hyppeli aukion poikki höyhenet litteinä. Sinä aamuna se liikkui kuin pieni harmaa purje nojaten puuskia vasten.

Kallion reunalla Polly löysi kappelin, joka oli niin pieni, että kymmenkunta kävijää olisi täyttänyt sen ääriään myöten. Sisällä joka seinä oli vuorattu maalatuilla kaakeleilla, sinisiä kuvia valkoisella pohjalla, jotka nousivat lattiasta kaarevaan kattoon asti. Ilma oli viileää ja täysin liikkumatonta. Polly asteli hitaasti yli sileän kaakelilattian ja tunsi tuulen katoavan taakseen.

Kaakelit kertoivat tarinaa, joka oli yli kahdeksansataa vuotta vanha. Sumuisena aamuna ratsastaja oli metsästämässä peuraa juuri tällä kalliolla. Peura loikkasi valkoiseen sumuun, ja maa yksinkertaisesti loppui siihen. Viime hetkellä ratsastajan hevonen pysähtyi, kaviot aivan kallion reunalla, ja ratsastaja pelastui. Pieni kappeli rakennettiin muistoksi tuosta aamusta, juuri siihen kohtaan, missä maa loppuu.

Ulkona jälleen, majakan lähellä, Polly asettui korkealle kivipatsaalle. Sillä oli peuran pää, ja se piteli surffilautaa kainalossaan - vanha taru ja uusi rohkeus kantoivat samaa lautaa. Patsaan alla merenkäynti oli taas voimistunut, ja pauhut saapuivat nyt hitaina, tasaisina sarjoina.